Optimaalista vai myrkyllistä kannustamista?

Yhdellä seminaarillani eräs isä sanoi oman vahvan näkemyksensä ajamana: ”Jos huippua halutaan tehdä, niin kyllä toisen vanhemmista on oltava jatkuvasti puskemassa lasta eteenpäin!”

Onko tämä todellakin toimiva – tai ainoa – mahdollinen tie menestykseen?

Aiheesta on tehty monenlaisia tutkimuksia, joihin olisi hyvä tutustua. Kun keskustelen vanhempien ja valmentajien kanssa, monet tuntuvat hakevan optimaalista tasoa kannustamisen ja korjaamisen väliltä.  Optimaalinen kannustus on monimutkainen konsepti; olemmeko mukana liikaa vai liian vähän? Osaammeko tukea lasta eteenpäin vai luommeko liikaa paineita vanhempina?

Ongelmana tässä saattaa olla se, että yrittäessään kannustaa lastaan vanhemmat näkevät hänen saavuttavan menestystä lyhyellä aikavälillä. Pitkän aikavälin tulokset eivät näy heti. Lapset kokevat painetta suorittaa ja väsyvät. Tämän seurauksena monet 11-14-vuotiaat tytöt ja pojat lopettavat liikunnan harrastamisen seuratoiminnassa.

Joskus liiallinen painostaminen johtaa rikkoutuneeseen suhteeseen lapsen ja vanhempien välillä.  Tällä tarkoitan lapsen psyykkisiä oireita, sekä motivaatioon ja suorittamiseen liittyvää stressiä.  Monesti vanhemmat huomaavat tämän liian myöhään. Heidän hyvä tarkoituksensa toi lyhyellä aikavälillä menestystä, mutta pitkällä aikavälillä tulokset loivat murheita.

Tennistähti Andre Agassin tarina on tästä täydellinen esimerkki.  Isän periksiantamaton halu puskea lastaan eteenpäin vei Agassin tenniksen huipulle, mutta hinta oli kova niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Sellaista hintaa useimmat vanhemmat eivät halua lapsensa maksavan.  Kirjassaan Agassi myöntää vihanneensa lajiaan suurimman osan urastaan.

Juuri tämän takia meidän on tunnistettava optimaalisen ja myrkyllisen kannustamisen ero.

Myrkyllinen kannustaminen

kontrolloivaa – lapsi on jatkuvasti vanhemman ohjauksessa: mitä ja milloin harjoitellaan, ja joskus jopa miten

nalkuttavaa – lapsi kuulee pelkkää valittamista, kun ei harjoittele riittävästi tai riittävän pitkään

ristiriitaista – lapsi ei pysty olemaan mitenkään päin mieliksi vanhemmalle, joka palkitsee tai vähättelee häntä satunnaisesti omien mielialojensa mukaan

tuomitsevaa – lapsi saa jatkuvasti sanoilla tai kehonkielellä viestejä, että hänen pelaamisensa ei ole riittävällä tasolla tai hän ei osaa toteuttaa vanhemman antamia oivallisia ohjeita

Optimaalinen kannustaminen

tarjoaa vaihtoehdon – lapsi saa valita oman polkunsa liittyen harrastuksiin, liikuntaan, kouluun ja sosiaaliseen elämään

asettaa haasteita – lapsi keksii vanhemman ohjaamana tavoitteita, jotka kehittävät oma-aloitteellisuutta

kannustaa yhteistyöhön – lapsi tuntee perheen yhteisöllisyyden ja pääsee tekemään päätöksiä ja suunnittelemaan yhdessä asioita

innostaa jatkamaan – lapsi kokee, että menestykseen uskotaan riippumatta päivän tuloksesta

Tärkein vinkki vanhemmille onkin se, ettei meidän tulisi ajatella tätä taisteluna. Kysymys ei kuulu, olemmeko liikaa vai liian vähän mukana lasten ja nuorten urheilussa, vaan kuinka voimme viestittää lapsillemme hyväksyntää. He ovat sellaisia kuin ovat, ja rakkaus ei ole suorituksista riippuvaista.  Tämän päivän suorittamiskeskeisessä maailmassa lasten täytyy saada kuulla tämä viesti usein ja selkeästi.