Onnellinen urheilija

Blogimme palaa kesätauolta. Muutaman kuukauden olemme keskittyneet kirjan viimeistelyyn ja golfaamiseen, mutta nyt on aika pyöräyttää Coach Karin syksyn toiminta käyntiin.

Syyskuussa ilmestyy yhteinen kirjamme, Onnellinen urheilija, jonka julkistamisjuhlaa vietämme lokakuun alussa! (Klikkaa tästä lukeaksesi kirjan esittely.)

Onnellinen urheilija on kirja, jossa yhdistyy Karin maanläheinen filosofia ja tarinat valmennusvuosilta. Kolmenkymmentä vuotta Amerikassa on laajentanut Coachin perspektiiviä, ja kokemus kolmen lapsen kasvattamisesta aikuisiksi lähentää häntä lukijoihin. Kirjamme on suunnattu urheilevan lapsen vanhemmille, mutta siitä hyötyvät ja nauttivat muutkin junioriurheilun parissa toimivat.

Vaikka kirjan kannessa on kolme pallopelaajaa, Onnellinen urheilija liikkuu yli lajirajojen. Tälle syksylle on OVOn voimistelijatyttöjen vanhemmille järjestetty mahdollisuus osallistua Karin seminaarisarjan työpajoihin, ja muutenkin yhteistyökumppaneita löytyy todella monipuolisesti eri lajeista. Yksittäisiä seminaareja on varattu pitkälle syksyyn, joten kannattaa toimia nyt: Coach Karin voi pyytää vierailulle omaan seuraan näillä kotisivuilla olevien yhteystietojen kautta.

Itselleni yhteisteoksena syntyneen kirjan kirjoittaminen on ollut onnellista aikaa. Lokakuun julkkareissa juhlistamme sitten teosta oikein kunnolla. Tiedossa on hyvä show ja hyvää seuraa, kun saman katon alle kokoontuu ystäviä, lukijoita ja tukijoita! Tarkempi kutsu tulee lähempänä ajankohtaa, ja se on avoin myös tämän blogin seuraajille.