Kun ei pysty, niin ei pysty

Lasten harrastusten hinta kauhistuttaa. Tietenkin. Jos kahdella kolmasosalla perheistä ei riitä rahat, lienee jo kyse eliittilajista.

Kari Puronaho tarkasteli Opetus- ja Kulttuuriministeriölle tekemässään tutkimuksessa (2014), Drop-out vai throw-out, harrastusten hintoja kymmenen vuoden ajalta. Seurat, lajiliitot ja kunnat eivät aina huomaa kaikkia välillisiä kustannuksia, joista hinta muodostuu. On kisamatkaa, virkistysreissua ja varustevaatimusta. Tanssin kustannuksia nostavat kampaamo- ja meikkikulut, golfin hintaa pelimaksut. Monen lapsen kohdalla rahan puute estää harrastukseen osallistumisen. Siitä kärsii yksittäisten lasten lisäksi Suomen kilpaurheilu, kun tulevaisuuden toivot pitää valita yhä suppeammasta joukosta. Tutkimusotsikon termi throw-out tarkoittaa sitä, että seurat heivaavat suuren määrän lajista kiinnostuneita nuoria pihalle, koska näillä ei ole varaa käydä treeneissä.

Monet lajit ovat tytöille kalliimpia kuin pojille, koska tyttöryhmissä on vähemmän osallistujia. Valmennuskustannuksia ei jaeta tasaisesti sukupuolten kesken, niin kuin maalaisjärjellä luulisi tehtävän. Mielestäni tällaisessa tilanteessa on turha paukutella henkseleitä, että miesten urheilu nyt vain ”sattuu” olemaan mielenkiintoisempaa kuin naisten ja siksi enemmän esillä mediassa. Onko naisille ja tytöille annettu tasavertainen mahdollisuus? Paljonko on urheilijanaisen euro?

Joku voisi argumentoida, että sellainen meidän maailmamme on. Se osallistuu, jolla on rahaa, muut poimikoot marjoja. Tehokasta liikuntaahan sekin on, ja ulkoilua kaupan päälle. Köyhät lapset voivat myös jakaa lehtiä. Saavat sillä lailla taskurahaa ja porrasjumppaa. Samalla tavalla kuin joissain lajeissa suositaan poikien harrastamista, useimmissa rikkaiden perheiden lapset ovat etusijalla. Jotenkin tämä suuntaus ei vain istu käsitykseeni hyvinvointivaltiosta. Missä määrin julkinen taho voisi tukea lasten – niin tyttöjen kuin poikienkin – liikuntaa?

Kansainvälisessä tutkimuksessa on huomattu, että ihmiset eivät toimi rationaalisen kuluttajan tavoin valitessaan harrastuksia. Tästä hyvä esimerkki ovat vanhemmat, jotka ottavat pikavippejä maksaakseen lapsensa pelikulut. Silti tutkimuksia vähävaraisten lasten liikuntaharrastuksen tukemiseksi ei löydy edes etsimällä. Useimmat joutuvatkin toteamaan, että kun ei pysty, niin ei pysty. Jos harrastusmaksut ylittävät perheen tulot, niin laskutoimituksen tulos on varsin selkeä. Lapsi ei voi enää harrastaa kyseistä lajia. Minäkin leikin ratsastusta lapsena pujottamalla sahapukin niskaan hyppynarun. Siinä se oli minun Musta Orini.

Golf on muuten siitä hyvä laji, että se on kohtuullisen hintaista harrasteliikkujalle. Kilpatasolla hinnat nousevat matkakulujen ja kisamaksujen myötä, mutta toisaalta lajissa voi olla aktiivinen ilman, että edes pyrkii huipulle. Golfista tulee helposti elinikäinen harrastus, toisin kuin monista perinteisemmistä ”suomalaislajeista”, joiden junnuharrastajista iso osa siirtyy aikuisiällä penkkiurheilijoiksi. Vaikka en minäkään osannut golfista lapsena haaveilla. Me pelasimme naapurin pellolla pesäpalloa, ihan ilmaiseksi.

Suomessa murrosikäiset luopuvat liikuntaharrastuksestaan useammin kuin monissa muissa maissa. Syitä on useita, mutta yksi niistä on tämä hintapolitiikka. Kulut nousevat lapsen kasvaessa, koska vaatimustasokin kiristyy. Halua harrastamiseen voisi hyvinkin olla muutaman kerran viikossa, mutta onko se sallittua?

Puronaho pohtii käytännön ideoita tilanteen helpottamiseksi. Kunnat voisivat miettiä uudenlaista hinnoittelua tilojen suhteen ja seurat saisivat laajentaa tarjontaansa koskemaan myös niitä nuoria, jotka nyt heitetään pihalle. Vapaaehtoistyö pitäisi organisoida tehokkaammin. Lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa hintoihin, samoin varustevaatimuksia höllentämällä. Kierrättäminen kunniaan, tässäkin asiassa!

Luin juuri MeNaisten pääkirjoituksen, jossa toimituspäällikkä Maija Koski muisteli kalifornialaisyliopiston professorin kannustaneen opiskelijoita esittämään runsaasti kritiikkiä. Ainoa ehto oli se, että siihen oli aina liitettävä konkreettinen ratkaisuehdotus. Onhan tämä blogitekstikin yksi pyrkimys parantaa maailmaa.

17.3.2015 Puronaho kertoo Ylen urheilusivuilla, että suomalaisessa junioriurheilussa on otettu vuoden takaiset tutkimustulokset tosissaan: ”Nyt on ruvettu kilpailemaan hinnalla, mikä on ihan uusi ilmiö. Tämän myötä on tullut harrastelumahdollisuuksia.”